Kauniit kynttilänjalat esittelyssä

Kauniit kynttilänjalat esittelyssä

Kauniit kynttilänjalat kaivetaan esiin viimeistään ensimmäisten hämärien iltojen saapuessa loppukesästä ja me syysihmiset olemme innoissaan, kun voimme taas tunnelmoida kotona kynttilänvalossa. Mijohome putiikissa on moni asiakas sanonut olevansa hulluna erilaisiin kynttilänjalkoihin ja mukaan tarttuu aina silloin tällöin uusi kaunis yksilö. Omasta mielestäni kynttilänjalkoja ei voi koskaan olla liikaa, varsinkin jos niistä muodostaa erilaisia kokonaisuuksia ja jos on tilaa ripotella niitä ympäri kotia, parveketta tai terassia unohtamatta. Niitä on kiva vaihdella välillä. Voit laittaa ylimääräisiä kaappiin odottelemaan ja ottaa esille tarpeen tullen tai laittaa kiertoon seuraavalle kynttiläfriikille :).

Kuva: Riitta Kellosaari
Kuvan modernit ja kauniit kynttilänjalat ovat Storefactoryltä. Tutustu tuotteisiin tarkemmin täältä.

Kuvassa näkyy Storefactoryn kynttilänjalka Lidatorp, jota olen alkanut kutsua kynttiläkulhoksi. Se on ajaton ja tyylikäs, jota voi koristaa sesongin mukaan tai antaa ihastuttaa pelkällä yksinkertaisella kauneudellaan. Lidatorp kynttilänjalkaa on saatavilla kolmessa värissä: valkoinen, vaaleanharmaa ja tummanharmaa.

Kuvassa näkyy myös Storefactoryn valkoinen Kolboda kynttilänjalka, joka on siitä erikoinen, että se toimii myös samalla rasiana. Kannen alle voi piilottaa vaikka lempi herkkujaan tai tulitikut ym. Pelkkä kansi toimii myös tyylikkäänä kynttilänjalkana ja rasian voi ottaa toisenlaiseen käyttöön vaikkapa keittiöön yrttiruukuksi.

Harmaa Kolboda
Ekeberga kynttilänjalat kolmessa koossa. Voit valita yksittäisiä eri kokoisia kynttilänjalkoja tai hankkia kuvassa näkyvän ”kolmen koplan”.

Mikäli haluat näyttävämpää kokonaisuutta kynttilänjaloista, voit yhdistellä eri kokoisia mustia ekeberga kynttilänjalkoja haluamallasi tavalla. Vaikka ne ovat melko pitkiä (40cm, 50cm, 60cm), voi ne asettaa myös pöydälle tai senkin päälle, jos perheessä on lapsia eikä niitä voi laittaa esille lattialle tai portaisiin. Nämä ovat myös tosi kivoja parvekkeella tai terassilla!

Mijohome liikkeessä voit tehdä yksittäisiä löytöjä, joita ei näy tällä hetkellä vielä verkkokaupan puolella. Suosittuja ovat olleet vanhat messinkiset kynttilänjalat, joita on silloin tällöin myynnissä putiikin puolella.

Messinki tuli jokunen vuosi sitten takaisin sisustukseen ja se näkyy vielä vahvasti mukana. Pidän erityisen paljon vanhoista messinkisistä kynttilänjaloista, joita voi yhdistää uusien sekaan tai koota eripareista kivan kokonaisuuden.

Nyt on ihana aika polttaa kynttilöitä ja käpertyä viltin alle sohvan nurkkaan rentoutumaan ja samalla nauttia kupponen teetä kynttilänvalossa. Nautitaan syysilloista ja tunnelmasta.

(Pääkuvan hempeän vaaleanpunaisen kynttilänjalan löydät täältä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskorisi
0